Loppuuko maailmamme 2012...
21.12.2012 taas uusi päivä jolloin mailmanlopun pitäisi tuleman. Lukuisia muita ehdokkaita maailmanlopun saapumispäiväksi on ajan saatossa ollut. Erilaisen tästä viimeisestä ehdokkaasta tekee vain se , että ko. päivään on päädytty hyvin erilaisin menetelmin. Mayojen kalenterin kerrotaan päättyvän tuolloin. Samaan tulokseen tuli tietokoneohjelma jota normaalisti käytetään pörssikurssien ennakointiin. Saas nähdä, ken elää. Mailmanloppua ainakin vähän epäilen, ihmiskunnan lopusta en menisi takeeseen me kun jo pitkään liiankin kanssa pallomme sietokykyä olemme koetelleet.
Jossain vaiheessa stoppi tullee, maapallo puolustautuu ja antaa uusille, kenties fiksummille lajeille mahdollisuuden. Ihmisen kasvu kun näyttää seisahtaneen teknologian kehittämisen keinoin itsensä viihdyttämiseen. Toki myös arkensa helpottamiseen, mutta molemmissa tapauksissa aina vain lyhytikäisemmän elinkaaren omaavin laittein. Tuotamme järjettömät määrät muun jätteentuotantomme ohessa pakkaus ja elektroniikkarojua. Okei kierrätetäänhän niitä, vaan ei riittävästi. Hulluinta on atomienergian käytöstä koituva ydinjäte. Säilyy maaperässä kaiketi vuosisatoja. Ei siitä siellä mitään haittaa, sanovat atomienergian puolestapuhujat. Eikö muka, mistä hitosta he sen voivat tietää mitä satojen vuosien päästä tapahtuu. Ihan noin maalaisjärjen voimin tuntuisi, että uuden ainesosan lisäys johonkin muuttaa aina olemassa olevaa ainesta tai tilannetta. Kaipa se uraanijätekin maaperässä jotain aikaansaa. Ellei saa hyvä niin, mutta epäilen.
Näyttää siltä kuin ihminen tässäkin kokeilisi 1960 ja -70 luvun rakennusteollisuuden tavoin miten uudet ainekset vuosien saatossa käyttäytyvät. Tuon kokeilun maksajiksi joutuivat tuolloiset rakentajat. Tavalliset ihmiset jotka uskoivat mainontaa ja "asiantuntijoita". Samoin sanotaan ydinjätteestä, asiantuntijat vakuuttelevat; ei vaaraa. Ihmettelen miten kukaan voi väittää olevansa asiantuntija satojen vuosien aikavälille ja mahdollisesti paljonkin muuttuvissa olosuhteissa tapahtuvalle säilönnälle. Pelkäänpä maksajina olevan tällä kertaa mahdolliset monet tulevat sukupolvet. Jos niitä tulee, ehkäpä Maa kyllästyy puolustautumaan ja ryhtyy hyökkäämään. Ehkäpä jo vuonna 2012. OTT.