Skip to Content

Uskottavaako Vanhanen?

Aikaa on vierähtänyt edellisestä " kolumnistani". Luvattoman paljon, arki aina tahtoo pitää otteessaan, rahan jäljessä vielä tällä iällä kun pitää juosta leivän syrjässä pysyäkseen. Maassa tapahtuu, koko ajan, lautakasat ja säätiöt puhuttavat muunmuassa. Saivat minutkin funtsimaan, tätäkö se on olla päättäjä maassamme?

Mietteitä mediamaksusta

Päättäjiemme viimeisin kotkotus lamatalkoisiin Mediamaksu puhuttaa eikä ihme. TV lupa korvattaisiin kaikelle kansalle suunnattavalla mediamaksulla ja homma tulisi kansalle aiempaa halvemmaksi kun näin saataisiin myös TV-lupansa maksamatta jät täneet mukaan maksumiehiksi. Harha halpuudesta luodaan väärin argumentein, taas kerran. Halvemmaksi uusi systeemi saattaa tulla joillekin yksilöille, mutta kansalle kokonaisuudessaan kaiketi n. 50 miljoonaa egeä aiempaa kalliimmaksi.

Kuka onkaan syyllinen Fortumin optioihin?

Anteeksi Lilius.

Mikael Lilius erosi. Väärä taho syyllistettiin. Ensimmäinen kivi heitettiin väärään kohteeseen kansan keskuudesta. Ei Lilius ole syyllinen, tyhmähän hän olisi jos kieltäytyisi tyrkytetyistä
etuuksista. Syytön hän ken Liliuksen tilanteessa olisi toiminut toisin. Harvassa uskoisin olevan heidän jotka rahasta kieltäytyvät . Montako on heitä jotka esimerkiksi tarjotusta palkankorotuksesta

Taantumatuskaa ja lamamietteitä,

Suomemme muun maailman ohella on taantumassa, ei siis lamassa. Ei ainakaan mikäli
hallituksemme edustajiin on uskomista. Kansan parissa saatetaan olla eri mieltä, mutta aikaa on kulunut siitä kun hyvinvointivaltio Suomessa kansan ääntä todella kuunneltiin. Taantuma tai lama köyhälle yks ja hailee, vaikeeta kuitenkin aina leivän hankinta, saatikka särpimen. Köyhiä taas maassa on EU-mittareiden mukaan vissiin enempi kuin milloinkaan ennen. Mistäkö johtuu hyvinvointivaltion syöksykierre, tie-
täneekö varmuudella kukaan. Selkeitä syitä toki maalaisjärkeen turvaten löytyy.

Ajatuksia ilman suksia..

Vanhan sanonnan mukaan kansan ei tule pelätä hallitustaan vaan hallituksen kansaa
, niinhän sen tulisi olla emmekä me suomalaisetkaan kaiketi halitustamme varsinai-
sesti pelkää. Sensijaan hallinnon edustajien ajatuksia voime ajoittain kavahtaa.
Etenkin jos ne ovat tyyliltään sensorttisia mitä pääministerimme päähän Rukan laduilla pälkähti. "Eläkeuudistus", tavoitteena työiän pidentäminen. Onneksi kansa
laisadressi ammattiliitojen tuella sai Matin & Co perääntymään. Työssä jaksaminen

Ajatteleeko hallituksemme kansan parasta?

Ei lainkaan
43% (3 ääntä)
Koko ajan
0% (0 ääntä)
Hyvin harvoin
57% (4 ääntä)
Ääniä yhteensä: 7

Vallasta riippuvaiset

Suomalaisuus, suomalaisten yhteishenki kansakuntana, hyvinvointiyhteiskunta ja
sen pahoinvointi, epäkohdat. Niitä mietin usein. Mailmamme epäoikeudenmukaisuus
ärsyttää, ajoittain jopa raivostuttaa. Vaan melko voimaton yksittäinen ihminen on,
voi ja kykenee yleensä muttamaan vain itseään, jos kykenee. Yksilön muutos parempaan muuttaa kai kokonaisuuttakin paremmaksi, mutta hemmetin hidasta se on, maailman saattaminen kaikkien paratiisiksi. Mikäkö estää. Lyhytnäköisten ja itsekkäiden valta, valitettavasti. Ei liene maata jossa hallinnossa hääräisi aidosti

Pistää vihaksi.

Pistää vihaksi. Tiedän ettei saisi, viha kun ei ole kovin rakentava tunne. Silti aina joku ja joskus sapettaa. Nyt lehdestä saatu tieto jonka mukaan joka toinen päivä
joku yli 65 vuotias maamme kansalainen päättää päivänsä oman käden kautta.
Hirveä tilastotieto, ainahan olemme kärkipäässä itsemurhatilastoissa keikkuneet, mutta sittenkin, mitä tuhlausta! Miksi ja miten mahdollista, kenen syy? Kilpailuyhteiskunnan, vastaisin minä. Nykysuomen jonka todellisuus alkaa kaikin tavoin olla kaukana paljon kehutun hyvinvointivaltion imagon kriteereistä.

Muutoksia

Käsitykseni mailmamme tilasta lienevät selvillä heille jotka aiempia kynäilyjäni lukeneet ovat. Ihmiskunnan arvomaailman tulisi muuttua jotta maailman tilakin muuttuisi ja elin
mahdollisuudet pallollamme vielä tuleville sukupolville säilyisivät. Muutos , niin sen sano

Loppuuko maailmamme 2012...

21.12.2012 taas uusi päivä jolloin mailmanlopun pitäisi tuleman. Lukuisia muita ehdokkaita maailmanlopun saapumispäiväksi on ajan saatossa ollut. Erilaisen tästä viimeisestä ehdokkaasta tekee vain se , että ko. päivään on päädytty hyvin erilaisin menetelmin. Mayojen kalenterin kerrotaan päättyvän tuolloin. Samaan tulokseen tuli tietokoneohjelma jota normaalisti käytetään pörssikurssien ennakointiin. Saas nähdä, ken elää. Mailmanloppua ainakin vähän epäilen, ihmiskunnan lopusta en menisi takeeseen me kun jo pitkään liiankin kanssa pallomme sietokykyä olemme koetelleet.

Julkaise syötteitä